Musiikillinen toiminta
Kuoromme tarkoituksena on tuottaa monimuotoisia musiikkielämyksiä ja välittää laulamisen iloa ystävillemme ja itsellemme. Pyrimme kehittämään jatkuvasti musiikillista ilmaisuamme ja sointiamme sekä kehittymään laulajina ja ihmisinä.
Tätä varten kuoro järjestää
- Harjoitukset maanantai-iltaisin klo 17.50 – 20.50 Myyrmäen kirkossa laulukauden aikana elokuun lopulta toukokuun loppupuolelle
- Laululeirejä 2-4 kertaa laulukauden aikana
- Perinteiset kevät- ja joulukonsertit
- Teemakonsertteja
- Kuoro- ja konserttimatkoja
- Pienryhmätoimintaa
- Sekä osallistuu kilpailuihin ja länsivantaalaisten musiikkijärjestöjen kanssa järjestettäviin tilaisuuksiin
Joka nuorena juo ja laulelee, se vanhana voivottelee
– sananlasku ei päde kylläkään mieskuorolaisiin
Vantaan Laulun perustoimintaa ovat konsertit ja muut pääkuoron, Oltermannien ja pienryhmien esiintymiset. Vuosittain pidetään äitienpäiväkonsertti ja joulukonsertteja sekä osallistutaan erilaisiin tapahtumiin. Laululeirien ja kuoromatkojen yhtenä tavoitteena on myös toimia väylänä sosiaalisten suhteiden kehittymiseen ja yhteenkuuluvaisuuden lujittumiseen.
Otettakoon esimerkiksi vaikka Vantaan Laulun juhlavuosi 2006. Kuorokalenteri näytti tältä:
| Ajankohta | Tilaisuus | Sisältöä, merkittäviä lauluja, jne. | Yleisöä noin |
| 14.1. | Vantaan Laulun pikkujoulu 2005 Allun Grillissä | 40 | |
| 11.-12.1. | Laululeiri Övikissa Porvoossa | Lamentationum ym. | 30 |
| 11.3. | Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivät, kvartettikilpailu ja Juhlakonsertti (Tritonus esiintyi konsertissa) | Tritonus voitti B-sarjan, Pekka Markkulasta SMKL:n puheenjohtaja | 300 |
| 18.3. | Naiskuoroliiton juhla, Vantaan Laulun kolminkertainen kvartetti esiintyi | Elämä ikkunan takana, Hän kulkevi kuin yli kukkien, ym. | 150 |
| 10.4. | Hiljaisen viikon kirkkokonsertti Oltermannien kanssa | De Profundis, Lamentationum, Messe Breve, ym. | 300 |
| 1.5. | Wappulaulajaiset, Liesitori ja Martinus | keväisiä lauluja | 100-200 |
| 14.5. | Äitienpäivän Brunssikonsertti, Vantaan Laulu, Oltermannit ja pienryhmät | Auringon lapset, The way yoy look tonight, Die Nacht, Suvisia suruja ym. | 130 |
| 26.-28.5. | Pohjoismais-Baltilaiset mieskuorojuhlat Tallinnassa | ||
| 26.5. | Konsertti Jaanin kirkossa Latvialaisen Gaudeamus mieskuoron kanssa | Lamentationum, Beati Mortui, De Profundis, Hämärään peittyy maa ym. | 300 |
| 27.5. | Laulujuhlien suurkonsertti ja karonkka | Löylyloitsu, Sebtember, Saunalaulu, Vanhan merirosvon kapakassa ym. | 2000 |
| 29.5. | Vantaan Laulun kevättervehdys Vantaan Kaupunginvaltuustolle, Tritonus-kvartetti | Elli Dunbar, Oulun poijjaat, Suvisia suruja, ym. | 40 |
| 30.6.-1.7. | Kvartettileiri Joutsenossa, VL:n vahva edustus | ||
| 21.8. | Syyskauden avajaiset Övre Nybacka, Porvoo | Laulua kvarteteilla ja naisten loihtimia pöydän antimia | |
| 23.-24.9. | Laululeiri, EnäSeppä Vihti | ||
| 1.10. | Vanhusten hyvinvointi ry:n Konsertti Töölön kirkossa, Vantaan Laulun kolminkertainen kvartetti | Aamulaulu, Soita somer helkä hiekka, Metsänhartaus ym. | 60 |
| 8.10. | Kirkkoavustus Vantaan Naislaulajien ja Oltermannien kanssa | Suomalainen rukous, Ihmeellisiin saleihin, Hämärään peittyy maa, Leivästä enkelten | 350 |
| 21.10 | Sulasol Uusimaa 25-Vuotta: Juhlakonsertti, Vantaan Laulun kolminkertainen kvartetti | Aamulaulu, Die Nacht | 300 |
| 18.11. | Vantaan Laulu 40 vuotta ja Vantaan Naislaulajat 30 vuotta: Juhlakonsertti ja karonkka Martinuksessa | Lauluja vuosien varrelta pienryhmillä,Vuosia sitten, Hiprakassa, Aiut Taiut, Koko kuorolla Humoreski, Sulaa hulluutta, Rin-tin-tin, Elämää ikkunan takana, ym. | 400 |
| 19.11. | Naistoimikunnan tarjoama Silliaamiainen Martinuksessa | kvartettilauluja | 80 |
| 29.11. | Helsingin OP-pankin Joulukonsertit (2 peräkkäistä) Pyhän Laurin kirkossa | Arkihuolesi kaikki heitä, On lapsi syntynyt meille, Pieni rumpalipoika ym. | 2x 400 |
| 6.12. | Eteläpohjalaisten Itsenäisyysjuhla, ja Vantaan Reserviläisten ja Maanpuolustajien Itsenäisyysjuhla | Isänmaalle, Suomalainen rukous, Kaunehin maa, Finlandia, ym. | 80 + 500 |
| 9.12. | VL:n pikkujoulu Martinuksessa | 50 | |
| 18.12. | Vantaan Laulun ja Oltermannien Perinteinen Joulukonsertti Myyrmäen kirkossa | En etsi valtaa loistoa, On hanget korkeat nietokset, Oi terve Joulukuusi, Oi sä riemuisa, ym. | 350 |
Kuoro on aktiivinen toimija myös SULASOLissa ja Mieskuoroliitossa sekä aktiivisten jäsentensä kautta monissa järjestöissä. Aktiivisuus palkittiin vuonna 2002, kun Vantaan Laulu valittiin vuoden mieskuoroksi. Kuoro kävi hakemassa syyskuussa 2003 Vuoden Mieskuoro kiertopalkinnon, Immun Kipon, Rovaniemeltä. Samalla pidettiin konsertti edellisen vuoden isäntäkuoron, Lapin Lauluveikkojen kanssa.
Parempi päivä elettynä kuin kaksi kuoltuna.

